”Täydennyskoulutuksessa ei ole hyllytuotteita”

Paljon on muuttunut niissä 16 vuodessa, jotka Jutta Paukkonen on tehnyt töitä pedagogisen osaamisen kehittämisessä ja viennissä Haaga-Helia ammatillisessa opettajakorkeakoulussa. Paukkosen mukaan kyky puhua koulutettavien kieltä ja opettajien innostuneisuus ovat kuitenkin aina olleet keskeisiä tekijöitä onnistumisessa.

Kaiken koulutuksen ytimessä on opiskelijan ja ohjaajan tasaveroinen kohtaaminen. Markkinoinnissa sama ilmiö näyttäytyy asiakkaan aitona kuunteluna.

Opettajankoulutuksessa, samoin kuin kouluttajien koulutuksessa, on Haaga-Helia ammattikorkeakoulun juuri eläköityneen myyntipäällikön Jutta Paukkosen mukaan yhteistä, että opiskelijaa ei katsota norsunluutornista alaspäin vaan hänet kohdataan samalla tasolla.

En usko siihen, että täydennyskoulutuksen myynnissä voi olla hyllytuotteita. Toki meillä on kouluttajakoulutukseen tietty perusrunko. Se saa ihmiset kiinnostumaan. Mutta se kuinka sovellat sitä asiakkaan tarpeeseen, osoittaa että asiakas tulee kuulluksi. 

Työelämän jatkuvassa muutoksessa organisaatiossa ei osata edes välttämättä miettiä, mihin kaikkeen koulutuksesta voidaan löytää ratkaisuja. 

Koulutuksessa vastaanottajan kuuntelu pitää sisällään myös ymmärryksen rajata, mikä opiskelussa on oleellista.

Kouluttajina toimivien oman kunnianhimon taso ei voi olla, että nyt ammennan tarjolle kaiken, mitä tästä asiasta osaan kertoa. Vaan jakaa sen verran, kuin nämä ihmiset haluavat tietää ja mikä heille on tarpeellista.

Sopiva koulutussisältö tukee näin non-formaalia oppimista, jota työpaikoilla ja arjessa tapahtuu jatkuvasti.

Jatkuvan oppimisen pedagogian ydin piirtyy näkyviin myös Jutta Paukkosen omassa työurassa.

Kun tulin töihin Haaga-Helian opettajakorkeakouluun ensin ajattelin, olenko täällä akateemisuuden keskellä ihan epäpätevä, vaikka opetusalalta tulinkin. Mutta työssä sitten kummasti oppi. Sanoin silloiselle esimiehelle jossain yhteydessä, että en ole pedagogi. Hän vastasi, että sellaista ei tänne haettukaan.

Kyvylle ymmärtää ja puhua pedagogiikkaa olematta itse opettaja on sen jälkeen ollut monta kertaa hyötyä asiakastyössä.

Opettajakorkeakoulut tekivät kehitystyötä yhdessä, nyt siltä on pohja pois

Haaga-Helialla on pitkä kaari ammatillisen koulutuksen kehittämisessä ja koulutusviennissä. Jutta Paukkonen aloitti näiden myynnissä vuonna 2010, kun koulutuspalvelujen tarjonta laajeni Suomessa vauhdilla. Taloudessa elettiin hyviä vuosia, ja panokset koulutukseen olivat kansallinen ylpeys. 

Viisi ammatillista opettajakorkeakoulua järjesti valtakunnallista näyttötutkintomestarikoulutusta, ja periaatteellisesta keskinäisestä kilpailuasetelmasta huolimatta yhteistyötä tehtiin runsaasti. 

Paukkonen kertoo osuvan tarinan.

Opetushallituksen edustajalta tuli meille kaikille tekstiviesti taksista matkalla opetus- ja kulttuuriministeriöön. Viesti kuului: paljonko tarvitsette rahaa lisäkoulutukseen? Siinä sitten nopeasti laskettiin, että  kahden opettajakorkean yhteishankkeeseen menisi satatuhatta (euroa).

Rahat saatiin pikasuunnitelman mukaisina.

”Ihan oudolta se tuntui silloinkin. Mutta rahaa oli jostain jäänyt ja sitä haluttiin jakaa. Nykyisin on lähes päinvastoin. Kun paljon on otettu pois, niin mitä on enää jäljellä?” Paukkonen pohtii.

Vaikka edelleen puhutaan koulutukseen panostamisesta, todellisuus on muuttunut viime vuosina päinvastaiseen suuntaan.

Vaikka taloustilanne on ymmärrettävästi tiukka, hän pitää surullisena, että opettajien osaamiseen, joka on ollut Suomessa koko koulutuksen maineen perusta, ei enää panosteta ja oppimistulokset jatkavat heikentymistä.

Opetushallitus rahoitti täydennyskoulutusta varhaiskasvatuksen ja opetustoimen henkilöstölle jopa 10–11 miljoonalla eurolla vuodessa vielä vuosikymmenen taitteessa. Tuki kilpailutettiin, ja sitä saattoivat hakea kaikenlaiset täydennyskoulutuksen tarjoajat, siis myös yksityiset koulutus- ja konsultointiyritykset.

Henkilöstökoulutuksen sisällön ja myös järjestelmän kehittämiseen panostettiin Paukkosen mukaan opettajakorkeakouluissa paljon, ja korkeakoulut menestyivät hauissa tekemällä yhdessä verkostohakemuksia. 

Kaikki, mitä järjestelmään liittyi, saatiin viilattua viimeisen päälle toimivaksi verrattuna siihen, mitä se oli alkuaan. Nyt se on ajettu kokonaan alas.

Opetustoimen henkilöstön koulutustuki loppui vuoden 2024 lopussa.

Toisen asteen opettajankoulutus ja pedagoginen kehittäminen on ollut opettajakorkeakouluille todella tärkeä asiakaskunta. Korjatakseen tilannettaan toisen asteen ammatilliset oppilaitokset pyrkivät mukaan kilpailuun kaupallisen koulutuksen tarjonnasta, mikä kiristää markkinoita entisestään. 

Toinen surullinen kehityskulku on informaatiolukutaidon ja kriittisen tiedon käytön heikentyminen.

”Kun meillä oli Opetushallituksen rahoituksella tarjolla koulutusta tekoälystä pedagogiikassa maksutta, siihen oli aina tulijoita enemmän kuin voitiin ottaa. Kotona ei aivan ovikello soinut mutta ei paljon puuttunut. Sitten kun se oli muutettava maksulliseksi, kysyjät katosivat”, Paukkonen kuvaa.

Tarve ei ole kuitenkaan kadonnut. ”Jos opettajat eivät osaa tiettyjä asioita, niin miten opiskelijatkaan sitten oppivat?”

”Verkostoja kannattaa vaalia kilpailuasetelmista huolimatta”

Vaikka ammatilliset opettajakorkeakoulut ovat kilpailijoita, hanketyö on tuonut niitä yhteen esimerkiksi näyttötutkintomestarikoulutusten n puitteissa.

”Todettiin jo silloin ja myös sen jälkeen, että olemme korkeakoulukentällä hyviä verrattuna yliopistoihin, jotka tekevät selvästi vähemmän yhteistyötä”, Jutta Paukkonen sanoo.

Yhteiset hankkeet ovat synnyttäneet henkilökohtaisia yhteyksiä, joissa viestejä vaihdetaan hankkeiden ulkopuolella myös muista ammatillisista kysymyksistä.

Se ei tarkoita, että verkostossa olisi oltu kaikesta samaa mieltä. Jos esimerkiksi tapasin kollegoita muista opettajakorkeista, puhuttiin kyllä yhteisistä asioista ja yleisesti koulutuksen kentästä. Koulutuksen vientiin ja maksulliseen toimintaan liittyvistä me ei silti puhuttu juuri mitään.

Kilpailuasetelmista huolimatta tiivis ja toimiva verkosto on vahvuus, jota Paukkosen mielestä kannattaa vaalia. Silloin on helppo kysyä toisilta kommentteja käytännön haasteisiin, joihin kaikki törmäävät, esimerkiksi teknologisten ratkaisujen tai ammattikorkeakoulun ja maksullisen koulutuksen yhdistämisen suhteen. Samoin hankehauissa yhteistyö on nykyisin usein jopa ehtona.

Paukkonen tunnistaa toki, että opettajakorkeakouluilla on tarvetta myös erottua omalla profiilillaan.

Silti yhteinen esiintyminen on juuri nyt erityisen tärkeää esimerkiksi OKM:n ja OPH:n suuntaan tai kun pohditaan vaikkapa opin.fi -portaalin sisältöjä: mennäänkö kunkin opettajakorkean omalla tarjonnalla vai onnistutaanko kehittämään yhteistä.

Taitava pedagogi välttää ilmaisussaan vaikean ”diipadaapan”

Uusi koulutuksen kenttä ovat yritysten tarpeista lähtevät kouluttajakoulutukset. Yritykset tarvitsevat pedagogisia valmiuksia omille asiantuntijoilleen. Ala lähti kasvuun erityisesti korona-aikana palaverien siirtyessä verkkoon. Silloin moni sisäisiä koulutuksia tekevä pohti jopa vähän ahdistuneena, kuinka pitää kuuntelijoiden huomio verkkotapaamisessa ilman, että nämä eksyvät selaamaan kännykkää.

Tämän sektorin tarjonnan kehittämisessä Haaga-Helia on Paukkosen mukaan ollut oikeaan aikaan etupainotteisesti liikkeellä jo ennen pandemiaa.  

Ensiksikin tarvitaan oikeanlainen opettaja. ”Kun teet koulutusta yrityksille, niin huomioit sen tason ja tavan, mitä asiakas tarvitsee. Ja puhut kielellä, mitä siellä ymmärretään.”

Esimerkiksi rakennusalalla on pitkiä hankintaketjuja, joissa koulutetaan paitsi omia myös alihankkijoiden työntekijöitä. Pedagoginen termistö voi vastaanottajalle kuulostaa ”diipadaapalta”. 

Työelämän kouluttaja tarvitsee toisin sanoen erilaisen käyttöteorian ja termistön kuin opettaja tai erityisopettaja pätevöityessään opettajakorkeakoulussa. Silti yhdistävää on, että oppimisympäristön, opintojen rakenteen ja opettajan tulee motivoida pohtimaan omaan työhön sopivaa pedagogiaa.

Lyhyissäkin yrityskoulutuksissa opettajalta tarvitaan myös aikaa keskustella ennalta, mitä koulutukselta halutaan.

Vaikka meillä on tähän ikään kuin ”tuote”, se on joka kerran vähän erilainen niin kestoltaan kuin painotuksiltaan.

Optimi on, että asiakkaalla on myös aikaa pedagogisen käsikirjoituksen kommentointiin.

Parissa vuosikymmenessä on myös tapahtunut iso muutos suhtautumisessa koulutukseen käytettävään aikaan. Vuosituhannen alussa maakunnista tultiin Helsinkiin koulutuksiin jopa neljäksi peräkkäiseksi päiväksi. Näyttötutkintomestarikoulutuksessakin  oli vielä kaksi peräkkäistä päivää. Nyt täydennyskoulutus kestää kerrallaan enintään puoli päivää, joita sitten paketoidaan erikokoisiksi paketeiksi.

Sama pätee opettajien täydennyskoulutukseen. Jotta opettaja pääsee kouluttautumaan, hänelle pitää löytää sijainen eikä irrottautuminen siksi ole helppoa.

Muuttuviin tehtäviin tarvitaan opettajan oma innostus

Vaikka kouluttajien kouluttamiselle on kysyntää, siihen vastaaminen on korkeakouluille haastavaa. Tarjousten teko on jatkuvaa tasapainoilua opetuksen vuosikellon ja opettajien työajan resurssoinnin kanssa. Jutta Paukkonen pitää tämän yhtälön ratkaisemista keskeisenä, jos koulutusmyynnissä halutaan pysyä mukana. 

Työaikasuunnittelun pullonkauloja oleellisempaa on kuitenkin opettajan osaaminen ja asenne asiakastyöhön, sillä ne muodostavat motivaation perustan. Vahvasta motivaatiosta taas seuraa onnistumisia. ”Oli vientiä tai kotimaan tilauskoulutusta, se vaatii tietynlaisen oman innostumisen. Muutoin saattaa tulla kuva, että opettaja on laitettu hommaan ilman, että työ häntä aidosti kiinnostaa.”
Paukkonen arvioi saman pätevän TKI-toiminnan ja opetuksen yhdistämiseen, josta ammattikorkeakoulukentällä puhutaan nyt paljon. Toimivaa yhdistelmää ei synny, ellei osallistuminen ole opettajalle itselleen luontevaa, jopa vähän sydämen asiakin.

Muutos viennin ja koulutusmyynnin puolella on jo tapahtunut ja Paukkonen on sitä esihenkilönä todistanut. ”Varmasti se on myös rekrytointikysymys. Kun otetaan uusia ihmisiä, niin otetaan opettajia, jotka ovat valmiita myös muuhun kuin puhtaaseen opettamiseen.”

Koulutusvienti Etelä-Afrikkaan jatkunut toistakymmentä vuotta

Opettajankoulutuksen vienti lähti liikkeelle 2000- ja 2010-lukujen taitteessa samoihin aikoihin, kun Jutta Paukkonen siirtyi Haaga-Helian palvelukseen. Vientiä lähdettiin tekemään järjestelmällisemmäksi: suunniteltiin prosessi ja luotiin kotisivut ja muuta markkinointimateriaalia. Vieraita kävi Paukkosen mukaan todella paljon.

Kaikki tulivat vain silkasta kiinnostuksesta Suomen koulutusjärjestelmää kohtaan, mutta heti erottui myös niitä, joiden kanssa lähdettiin pohtimaan koulutuksen sisältöjä asiakkaan lähtökohdista.

Ensimmäinen sopimus syntyi Kolumbiaan ja pian alkoi myös yhteistyö eteläafrikkalaisen Tshwane University of Technologyn kanssa. Maan pääkaupungissa Pretoriassa toimiva korkeakoulu onkin ollut Haaga-Helian pitkäaikaisin partneri. Nyt on alkanut jo 10. kurssi.

Muutoksen viennissä molemmat oppivat

Haaga-Helian vahvuuksina koulutusviennissä on ollut opettajien osaaminen, motivaatio ja asenne. Myös tiimiläisten innostuksen tuoma sitoutuminen oli Paukkosen mielestä keskeistä varsinkin alussa, kun toimintaa vasta itsekin kehitettiin.

Silloinen esimieheni Jari Laukia sanoi, että emme vie ainoastaan koulutusta vaan viemme muutosta.

Vientihankkeista tekee erityisen myös kulttuurinen vastavuoroisuus.  ”Kun tehdään töitä toisissa kulttuureissa toimivien kollegoiden kanssa, halusimme ymmärtää sen vuorovaikutuksen mahdollisuutena. Vaikka me viedään omaa osaamista ja opettajankoulutuksen mallia, niin samalla opimme itse.”

Alkuun liittyikin monenlaista käytännön opettelemista matkustamisen rutiineista turvallisuuteen ja kulttuurien eroihin. Haaga-Heliassa otettiin malli, jossa vientikentällä ollut kirjasi havaintojaan ja siirsi ne seuraavalle lähtijälle. Näin kertyi käytännön tietopankkia.

Turvallisuuteen liittyviltä vakavilta ongelmatilanteilta on vältytty, vaikka Etelä-Afrikka on turvallisuustilastoissa Afrikan heikoimpia. Aivan alussa opettajavieraat majoitettiin koulun asuntolaan, jossa kuitenkin naispuoliset opettajat kokivat ympäristön turvattomaksi. Sitten siirryttiin hotellimajoitukseen.

Vientikomennusten myönteistä antia on havainnoida opiskelijoiden aitoa oppimisen iloa. Paukkonen kertoo, että Etelä-Afrikassa on aivan tavallista, että oppituntien keskellä pistetään tanssiksi. Ylipäätään elämänote on rennompi, mikä tarttuu myös vieraileviin opettajiin.

Toisaalta afrikkalainen formaalisuus näkyy hierarkiana. Esimerkiksi valmistujaisjuhlat ovat iso tapahtuma virallisine kuvioineen.

Opettajankoulutus koostuu kuudesta moduulista, ja aluksi Suomesta matkustettiin opettamaan jokaista paikan päälle viikoksi. Tshwanessa oli juuri alkamassa uusi ryhmä, kun pandemia siirsi koulutuksen kaikkialla verkkoon maaliskuussa 2020. Myös Tshwanen moduulit muokattiin lennosta verkossa tapahtuviksi.

Meillä oli toki etu, että opettajat olivat jo sitä ennenkin verkkopedagogiikassa osaavia ja online-opetuksesta oli siis jo käytännön kokemusta. Juuri siitä toteutuksesta saatiin siihen mennessä vientikoulutusten parhaat palautteet.

Pandemian jälkeen paikan päälle on matkustettu kolme kertaa – koulutuksen alussa, keskellä ja lopussa.

Selkein koulutusviennin vastoinkäyminen tapahtui Kolumbian kanssa. Opettajakoulutus jäi ainokaiseksi, minkä jatkoksi tehtiin konsultointia ammatillisen koulutuksen järjestelmän kehittämisen puitteissa. Hallintokulttuureissa ja talouskäytännöissä oli niin isoja eroja, ettei yhteistyön jatkaminen ollut järkevää.

Lisäksi Haaga-Helialla on ollut hankkeita muun muassa Kiinaan ja Uruguayhin. Molemmissa taustavaikuttajana alkuun on ollut suomalainen teollisuus, joka on tarvinnut osaavaa työvoimaa.

---

Fakta: Jutta Paukkonen

• Eläköityi maaliskuun alussa. Hän työskenteli Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa kuukautta vaille 16 vuotta täydennyskoulutuksen päällikkönä.
• Uran alussa hän työskenteli 20 vuotta Markkinointi-instituutin (nykyisen Rastor-instituutin) palveluksessa.
• Harrastukset: kaikenlainen liikunta, puuhailu lastenlasten kanssa, ruuanlaitto ja leipominen.

Olen koko ikäni liikkunut paljon. Mun haaste on se, että en liikkuisi liikaa. Oikeasti joskus unohdan, miten vanha olen. Palautuminen on nimittäin myös tärkeätä.

---

Jutta Paukkonen on kokenut esihenkilönä arjen tilanteissa tarvinneensa hienovaraista työmarkkinaneuvottelijan otetta ja hyvää pelisilmää. ”Vaikka olen viihtynyt esihenkilönä, niin kyllä se on myös ollut kuormittavaa. En ihmettele, että nuoremmissa ikäluokissa ei ole niihin töihin yleisesti innostusta.”

Jutan kuvat: Oskari Juva